12. tammikuuta 2018

Virkattu sipulipussi

Tein joskus kauan aikaa sitten hedelmäkorin matonkuteesta.
Nyt olen käyttänyt koria pitkään sipulikorina, koska se on hedelmille vähän liian pieni.
Korissa olleet sipulit ovat vain tupanneet mätääntyä nopeasti, minkä takia nakkasin korin nyt pyykkiläjään.

Eilen illalla kaipasin jotain virkattavaa, 
joten virkkasin uuden säilytyspussin sipuleille.



Ohje on ihan omasta päästä.
Lankana käytin Dropsin vihreää Muskat lankaa.


Siellä on sipulien hyvä köllötellä.
Ilmavassa uudessa pussissa.

- Elina -

9. tammikuuta 2018

Hempeä isoäidinneliöpeitto

Kävin viime keväänä vaihdossa Saksassa ja aloitin siellä tekemään vaaleaa isoäidinneliöpeittoa.
Langat ostin paikallisesta kauppaketjusta, jonka nimeä en muista.
Ostin yhteensä kuusi kerää: kolme valkoista ja kolme beigeä taikka persikkaa taikka ihonväristä, mikä lie.
Hintaa niille tuli yhteensä vain 6 euroa ja yhdessä kerässä oli muistaakseni 150g!
Materiaali on akryylia.



Tässä peitossa on 49 perusneliötä ja nirkkoreuna. 
Yhdistin neliöt "on the go" eli virkatessa. Se on tosi kätevä tapa saada neliöpeitto varmasti valmiiksi, ja nopeasti.
Teen yhdistämisestä oman postauksen tällä viikolla niin sinäkin opit, jos et vielä osaa. :)

Peitto on ihanan pehmeä ja tosi lämmin.
En saanut sitä ihan valmiiksi Saksassa, koska siellä oli lämmintä +30 ja tätä virkatessa tuli melkoisen kuuma...
Nyt se on kuitenkin valmis ja kerrankin joku ihana käsityö ihan vain minulle itselleni! :)

- Elina -