8. heinäkuuta 2016

Nurkasta nurkkaan: Game of Thrones - Khal Drogo


Opettelin siis helmikuussa uuden virkkaustekniikan, Nurkasta nurkkaanOpettelin myös Vaihtamaan väriä ja Tekemään työhön reunat.

Seuraavaksi piti valita mieluinen kuvio.
Googlettamalla esimerkiksi "c2c graphs" löytyy valmiita ruutupiirroksia, helppoja ja vaikeampia.
Myös hamahelmiohjeita voi käyttää, niitä löytyy Pinterestistä vaikka kuinka paljon.

Minä kuitenkin halusin tehdä jotain hauskaa ja uniikkia.
Katson tällä hetkellä Game of Thrones TV-sarjaa ja idea tuli siitä.

Piirsin valitsemani hahmon ruutupiirroksena.


Aloitin seuraamalla piirtämääni ohjetta. 


Matkalla työhön liittyi useampi kerä lankaa.


Merkitsin piirrokseeni edistymiseni raksittamalla tekemäni ruudut.



Mutkitta työ ei kuitenkaan valmistunut. 
En ole täydellisen taitava. 
En.
Tein useampaan kertaan ruudun väärällä värillä ja sitten purin. 
Siksi haluankin huomauttaa, että KESKITY! :D
Virhettä ei voi korjata jälkeenpäin vaan työ on aina purettava. 

Joku ehkä huomaa, että poikkesin parran kanssa hieman suunnitelmastani.
Minusta se näyttää ehkä paremmalta noin. 

Toinen raivoamisen kohde oli miljoonat lankakerät. 
Minulla ei ollut käytössä montaa samaa väriä niinkuin normaalisti tekijällä on, joten napsauttelin lankoja poikki ja siirsin saman kerän uuteen kohtaan. 
Tämä ei ollut ongelma. 
Mustaa kerää minulla sattui olemaan kaksi ja ne sotkeutuivat aika herkullisesti toisiinsa aina välillä, mikä saattoi aiheuttaa ilmoille muutamia kirosanoja... ;)



Siinä se nyt kuitenkin on.
Game of Thrones hahmo Khal Drogo. ♥
Nurkasta nurkkaan virkattuna.

Jos et tunne hahmoa, googlesta löydät kuvia. :)

- Elina -




1 kommentti:

  1. Kertakaikkiaan IHANA! Kiitos! Olen virkannut tiskirättejä ja vauvanpeiton tuolla tyylillä mutta että vielä kuvallakin! Kiitos ideasta!!

    VastaaPoista