8. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta 2016!

Heipä hei! 

Lopetin viime vuoden kiireisissä merkeissä, ja sen lisäksi ehdin olla jopa sairaanakin...

No nyt on kuitenkin vuosi vaihtunut ja odotan tätä vuotta innolla. :)

Itse asiassa niinkin innolla, että sain aikaiseksi aloittaa neulomaan villasukat! 


Lankana on nyt vihdoin Step-sukkalanka, josta kerroin aikaisemmin viime vuonna. Tuo värikäs osuus on siis neulottu yhdellä värikkäällä langalla. Step on ohutta lankaa, joten käytössäni on koon 3 puikot.

Ohje näiden sukkien malliin löytyy Dropsin-sivuilta.

Serkkuni, Krista, neuloo tällä hetkellä myös tällaisia samanlaisia sukkia. Hän käyttää lankana Novitan 7 veljestä ja isompia puikkoja. Hänen puuhastelustaan minäkin itse asiassa inspiraation sainkin. :)

Kirjoneuleessa parasta on, että edistyminen näkyy erittäin hyvin. Kuvion muodostuessa tuntuu, ettei yksinkertaisesti voi lopettaa neulomista, koska se on niin jännää! :D





Minun mielestäni kirjoneuleen neulominen on myös uskomattoman mukavaa. 
En jaksaisi neuloa normaaleja villasukkia, sillä perusneuleen neulominen on niin helppoa, eli tylsää...

Kantapään neulominen on mielestäni kaikista vaikein hetki sukkaa neuloessa.
Nyt se on vielä hankalampaa, kun se pitää neuloa kirjoneuleena...
Enköhän silti selviä. :)

Tykkäätkö sinä kirjoneuleesta? :)

- Elina -






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti