21. tammikuuta 2013

Halloween 2012

Siitä on jo hieman aikaa, se oli viime vuonna. 
Halloween. 
Haluan kuitenkin näyttää, mitä hienoa askartelimme kämppikseni Hannan kanssa naapureita ja sisustusta hirvistyttämään. 

Sotkettiin ja tongittiin kuin pikkulapset.
Yritin pätevänä tehdä paperista kurpitsoja seinille, mutta ne eivät ottaneet onnistuakseen, vaikka tuikkuastiakin oli mallina.


Seinäkoristeiden sijaan päädyimme tekemään pelottavia tai vähemmän pelottavia nukkeja. Hanna teki noidan ja minä kummituksen. Nukkejen tekeminen oli hurjan hauskaa!

Minä tein isotissisen pirunaisen :D
Näiden lisäksi Hanna teki pelottavannäköisen pellen.

Nukkejen vartalona on muovinen kertakäyttökuppi.
Lisäksi tarvitset muun muassa tekosilmiä, värikyniä, "erikeepperiä" ja mielikuvitusta; esimerkiksi pirunaisen mekko on väkerretty punaisesta muovipussista. ;)
Kärsivällisyys on myös tarpeen, sillä aina ei kaikki mene niin kuin strömsössä ja nukke saattaa parikin kertaa lentää seinään, koska pää ei pysy paikoillaan tai kädet tippuu ja ja ja... :D

Tärkeintä hommassa oli se, että meillä oli hauskaa! :) Myös Hannan isosisko Laura askarteli kanssamme, mutta hän teki erilaisia hauskoja hattuja.

-Elina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti